Perustaksi hallituksen EU-linjaukset

Avaus EU-kansalaistiedotuksen toiminnan jatkon selvittämiseksi tuli hallitukselta. Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti jatkaa Eurooppa-tiedotuksen toimintaa kuudella kuukaudella 30.6.1995 saakka. Samassa yhteydessä velvoitettiin valtioneuvoston tiedotusyksikkö yhteistyössä ulkoasiainministeriön lehdistö- ja kulttuuriosaston kanssa selvittämään ja tekemään esitys kansalaistiedottamisen järjestämisestä 1.7.1995 lähtien.

Hallitus oli antanut suuntaviivat valtionhallinnon EU-tiedotustoiminnalle vuoden 1994 lopulla. EU-tiedottamisen tehtäväksi oli määritelty kansalaisten tiedonsaannin turvaaminen Euroopan unioniin liittyvissä asioissa. Tiedotustoiminnan tuli olla mahdollisimman avointa, ja tiedotuksessa tuli noudattaa mahdollisimman laajaa julkisuusperiaatetta (valtioneuvoston EU-tiedotustoiminnan ohjeet, 29.12.94).

Hallitus antoi heti alkuvuodesta – 14.2.l995 – selonteon Suomen EU-politiikan suuntaviivoista eduskunnalle. Siitä haettiin perustaa myös kansalaistiedotukselle.

Unionin jäsenyydestä ja sen merkityksestä hallitus totesi seuraavaa:

"Jäsenyys Euroopan unionissa on itsenäisen Suomen historian merkittävimpiä ratkaisuja. Se on samalla mittava haaste koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Mahdollisimman laaja kansallinen tuki Suomen peruslinjalle on edellytys onnistuneelle EU-politiikalle."

Edelleen hallitus totesi, että

"kansalaiset voivat hyväksyä unionin vain, jos sen toiminnan koetaan vastaavan niitä kansanvallan periaatteita, joihin jäsenmaiden valtiolliset järjestelmät perustuvat. Kansalaisten luottamus vaikuttaa myös unionin toimintakykyyn, jonka kannalta keskeistä on päätöksenteon läheisyys, avoimuus ja edustavuus".

Julkisuuslinjauksensa hallitus paalutti hyvin selvästi:

"Suomi perustaa oman toimintansa mahdollisimman suureen avoimuuteen ja pyrkii siihen myös EU:n säädösvalmistelussa ja päätöksenteossa. Suomi jatkaa EU:n jäsenenäkin julkisuusperiaatteen noudattamista ja tulee vaikuttamaan avoimuuden lisäämiseksi unionissa."

Tarpeet ja edellytykset puntariin

Valtioneuvoston tiedotusyksikkö sekä ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuuriosasto ryhtyivät helmikuussa 1995 selvittämään EU-kansalaistiedottamisen tarpeita ja edellytyksiä Suomessa. Tavoitteena oli saada asia esittelyvalmiiksi viimeistään huhtikuussa.

Aluksi määriteltiin EU-tiedon tarpeeseen liittyvät yleiset tekijät:

• Suomen jäsenyyden unionissa arvioidaan lisäävän tiedon kysyntää.
• Kansalaisten tarve ja halu saada tietopalveluja viranomaisilta on lisääntynyt.
• Yhteiskunnallisen päätöksenteon monimutkaistuessa ja kansainvälistyessä viranomaisten tietotaidon jakaminen koko yhteiskuntaan on entistä tärkeämpää.
• EU-jäsenyys korostaa tarvetta parantaa kansalaisille suunnattua tiedotusta. Kansalaisilla on esimerkiksi tarve saada tietoa EU:n säädöksistä, EU-tiedon lähteistä sekä EU:n vaikutuksista heidän jokapäiväiseen elämäänsä mm. maataloudessa, aluepolitiikassa ja sisämarkkinoilla. Kansalaistiedottamisessa pääpainon on oltava EU:n jokapäiväisen toiminnan ja vaikutusten selittämisessä.
• Suomi menestyy vain, jos koko yhteiskunta on valmentautunut huolella EU-työhön.

Arvioitiin, että EU:ssa käynnistyvät merkittävät prosessit – hallitustenvälinen konferenssi HVK, talous- ja rahaliitto EMU, tuleva yhteinen raha euro, unionin laajentuminen ja Suomen tuleva EU-puheenjohtajuuskausi 1999 – tulisivat tuntuvasti lisäämään EU-kansalaistiedotuksen tarvetta.

Selvitystyön lähtökohtana oli, että hallituksen ohjeet valtionhallinnon EU-tiedotustoiminnasta jäsenyyden oloissa velvoittavat selkeästi valtionhallintoa ja sen eri yksiköitä toimimaan tehokkaasti kansalaisille suunnatussa EU-tiedottamisessa. Kullakin ministeriöllä oli tässä järjestelmässä kokonaisvastuu omasta hallinnonalastaan. Yleisestä koordinaatiosta vastaa valtioneuvoston tiedotusyksikkö ja kansalaistiedotuksesta UM:n lehdistö- ja kulttuuriosaston Eurooppa-tiedotus. Vallitsevan järjestelyn katsottiin olevan hallituksen linjauksiin nähden toimiva ja tarkoituksenmukainen.

Samalla selvitysosapuolet totesivat, että koko valtakunnan kattavan kansalaistiedotusverkoston ylläpitäminen – mikäli tarpeita ja edellytyksiä tällaiselle toiminnalle löytyisi – olisi perusteltua. Lähtökohtana oli turvata kansalaisten EU-tiedon saaminen avoimuus- ja läheisyysperiaatteiden mukaisesti. Näiden tarpeiden ja edellytysten kartoittamiseksi ryhdyttiin selvittämään maakuntien käsityksiä EU-kansalaistiedotuksesta.

Toinen selvitysosapuolista, ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuuriosasto, käynnisti myös neuvottelut EU:n komission edustajien kanssa sen mahdollisesta kiinnostuksesta osallistua Suomen EU-kansalaistiedotuksen jatkojärjestelyihin.

Maakunnat puolsivat tiedotuksen jatkoa

Maakuntajohtajille lähetettiin helmikuussa 1995 valtioneuvoston kanslian ja ulkoasiainministeriön lausuntopyyntö, jossa pyydettiin näkemyksiä EU-kansalaistiedottamisen tarpeista ja edellytyksistä Suomen eri maakunnissa.

Kaikki maakunnat ja Ahvenanmaa antoivat pyydetyt lausunnot, joissa todettiin pääkohdittain seuraavaa:

• EU-kansalaistiedottamisen jatkamista maakunnissa 1.7.95 lukien pidettiin tarpeellisena.
• Valtionhallinnon toivottiin myös jatkossa osallistuvan sekä organisatorisesti että taloudellisesti kansalaistiedottamisen järjestämiseen. Maakuntien taloudelliset voimavarat olivat vähäisiä tiedottamisen järjestämiseksi omin toimin.
• Useissa lausunnoissa korostettiin yhden toimivan valtakunnallisen mallin luomista kansalaistiedottamisen hoitamiseksi. Lausunnoissa päädyttiin valtaosaltaan esittämään kansalaistiedottamisen järjestämistä kirjastolaitoksen yhteyteen. Omat valmiutensa yhteistyöhön maakunnat arvioivat hyviksi.

Näin maakunnat olivat lausuneet, ettei EU-kansalaistiedotusta tulisi lopettaa heti jäsenyyden alkamisen jälkeen.

Myös Euroopan komissiolla oli selvä kiinnostus tulla mukaan. Keskusteluissa komission Helsingin-edustajien, suurlähettiläs Eric Hayesin ja apulaispäällikkö Wouter Wiltonin kanssa kävi ilmi, että EU:lla oli suuri intressi siihen, ettei kansallinen tiedottaminen Suomessa päättyisi. Wilton mm. lausui sittemmin useasti siteeratusti, että Suomen kansalaistiedottaminen oli "valovuosia edellä muita jäsenmaita" ja ettei vallitsevaa, hyvin toimivaa järjestelmää kannattaisi purkaa. Sama kiinnostus kävi ilmi Brysselissä komission tiedotuspääosastolla. Siellä muun muassa todettiin, että EU:n tiedotuspolitiikan yleisenä ohjeena on läheinen yhteistyö jäsenvaltioiden kansallisten viranomaisten kanssa.

Jatkokeskusteluissa komissio ilmoitti virallisesti olevansa valmis osallistumaan Eurooppa-tiedotuksen kansalaispalvelusta syntyviin kustannuksiin vuonna 1995 noin 125 000 ecun (noin 700 000 markkaa) määrärahalla. Samalla komission edustusto totesi valmiutensa myös jatkossa osallistua toiminnan rahoittamiseen merkittävällä panoksella. Kyseessä oli järjestely, johon sisältyi mahdollisuus jatkaa Eurooppa-tiedotuksen kansalaispalvelun käyttämistä komission ja muiden EU:n toimielinten tiedotusmateriaalin jakelukanavana.

Kansalaistiedotus hallituksen käsittelyyn

Valtioneuvoston tiedotusyksikkö ja UM:n lehdistö- ja kulttuuriosasto esittivät tehtyjen selvitysten pohjalta hallitukselle toiminnan jatkamista toukokuussa 1995. Kyseessä oli selkeästi tehokkain tapa järjestää EU-kansalaistiedottaminen Suomessa.

Esitys annettiin hallituksen EU-ministerivaliokunnalle 9.6.1995. Se koostui seuraavista elementeistä:

EU-kansalaistiedottamista valtionhallinnon yleisellä tasolla koordinoi valtioneuvoston tiedotusyksikkö ja sitä toteuttaa UM:n lehdistö- ja kulttuuriosasto. Maakuntien lausuntojen mukaisesti kansalaistiedotuspalvelu järjestetään kirjastolaitoksen yhteyteen. Sijainnin valintaan vaikutti myös se, että kirjastoista oli saatu hyviä kokemuksia, kun Eurooppa-tiedotuksen aiemmista toimipaikoista viisi sijaitsi maakuntakirjastojen yhteydessä. Kaikissa kirjastopisteissä palaute toiminnasta sekä Eurooppa-tiedotuksen henkilökunnan että kirjaston tahoilta oli rohkaisevaa. Yhtenäisen sijainnin arvioitiin jatkossa helpottavan Eurooppa-tiedotuksen kansalaispalvelun markkinointia ja sen toiminnan tunnettuuden lisäämistä.

Esityksen mukaan kesäkuun 1995 loppuun UM:n määrärahoin ja työministeriön työllistämisvaroin ylläpidetyt 2-3 henkilön toimipisteet lakkautettaisiin. Tilalle perustettaisiin määräaikaiset alueellisten EU-maakuntatiedottajien toimet. Maakuntien lukumäärän mukaisesti paikkoja tulisi näin 19 mukaan lukien Ahvenanmaa. Maakuntajakoon perustuvalla ratkaisulla taattaisiin alueiden tasavertaisuus avoimuus- ja läheisyysperiaatteita noudattaen. Toiminnan määräajaksi määriteltiin 1.7.1995-31.12.1997 eli kaksi ja puoli vuotta. Mahdollisesta jatkosta päätettäisiin saatujen kokemusten perusteella.

EU-aluetiedottajan toimenkuvaan kuuluisi vastata oman maakuntansa EU-kansalaistiedottamisesta ja sen järjestämisestä: kansalaispalvelun ylläpitäminen kirjastossa, yhteydet maakunnan kuntakirjastoihin, etujärjestöihin, kouluihin, oppilaitoksiin sekä paikallisiin tiedotusvälineisiin. Yhdessä kuntakirjastojen kanssa Eurooppa-tiedotuksella olisi näin tarvittaessa mahdollisuus noin 40 EU-tiedon jakelupisteen ylläpitoon.

Aluetiedottajien toimipiste olisi kirjastojen yleisöpalvelutiloissa, joten tiedottajilla olisi suora asiakaspalvelukontakti ja vastaanottoajat. Tiedottajan toimenkuvaan kuuluisi ahkera jalkatyö eli liikkuminen ympäri maakuntaa eri tapahtumissa, kansalaisjärjestöjen tilaisuuksissa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

Henkilöstöhallinnollisesti ja toiminnan johdon osalta aluetiedottaja kuuluisi ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuuriosaston Eurooppa-tiedotuksen projektijohdon alaisuuteen entisen mallin mukaan. Toimintaa suunniteltaisiin yhteistyössä valtioneuvoston tiedotusyksikön kanssa valtionhallinnon yleisten EU-tiedotustoiminnan ohjeiden mukaisesti. Toiminnassa ei otettaisi kantaa Suomen EU-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan. EU-jäsenyyden kannattaminen tai vastustaminen jätettäisiin kunkin kansalaisen itsensä arvioitavaksi.

Päällekkäisyyksien välttämiseksi toiminta yhteensovitettaisiin alueviranomaisten sekä EU:n Suomen-tiedotusjärjestelmän kanssa - komission edustuston, parlamentin tiedotustoimiston, euroneuvontakeskusten, eurotietokeskusten eli EDC:iden yliopistokirjastoissa sekä viiden carrefour-maaseututietokeskuksen. Maakunnallisesti aluetiedottajia tukisivat työssään jo aikaisemman mallin mukaiset EU-tiedottamisen tukiryhmät maakuntaliittojen johdolla.

Suunnitelmassa aluetiedottajat rekrytoitaisiin määräaikaisesti valtion palkkaluokkaan A17. Kaikkine kuluineen se merkitsisi noin 2,5 miljoonan markan palkkakuluja vuodessa. Rekrytoinnin suorittaisi UM:n lehdistö- ja kulttuuriosasto. Toimet laitettaisiin julkiseen hakuun alueellisesti. Toimenkuvissa painotettaisiin kokemusta vastaavista tehtävistä, aikaisempaa kokemusta tiedottajan tai toimittajan tehtävistä sekä erityisesti maakunnan hyvää tuntemusta. Korkeakoulututkinto laskettaisiin hakijan eduksi.

Eurooppa-tiedotuksen vuotuiseksi budjettitarpeeksi määriteltiin 6,5 miljoonaa markkaa. Tästä palkkakulut olisivat siis 2,5 miljoonaa ja toimintakulut 4,0 miljoonaa markkaa. Toimintabudjetti sisältäisi kiinteät toimisto- ja vuokrakulut (toimitilojen vuokrat, tietoliikenne-, puhelin- ja matkakulut), julkaisutuotannon, markkinoinnin ja koulutuksen.

Hallitus pohti asiaa perin pohjin

Hallituksessa EU-kansalaistiedotuksen ja Eurooppa-tiedotuksen toiminnan jatkaminen ei ollut läpihuutojuttu. Sitä käsiteltiin eri ministerivaliokunnissa kolmeen kertaan, ja lopullisesti asia ratkaistiin vasta elokuun l995 budjettiriihessä. Toiminta uudelleenkäynnistettiin alkaen 1.11.1995 eli neljän kuukauden viiveellä suunnitellusta. Tänä aikana toimintaa ylläpidettiin UM:n Eurooppa-tiedotuksen yksikössä ja pitämällä väliaikaisesti auki Helsingin Uudella ylioppilastalolla sijaitsevaa kansalaispalvelua. Maakuntien toimipisteet olivat suljettuina.

Ennen kuin hallituksessa tultiin kansalaistiedotuksen jatkamispäätökseen, asiaa käsiteltiin monelta näkökannalta. Kansalaistiedotuksen todellinen tarpeellisuus ja sen rahoitus olivat ensisijaiset kysymykset. Toissijaisesti pohdittiin myös kansalaistiedottamisen oikeaa sijaintipaikkaa valtionhallinnossa. Aluepalvelujen sijaintipaikkana kirjastot saivat välittömästi kannatusta, mutta ulkoasiainministeriön roolia kansalaistiedottamisen vastuuorganisaationa ei katsottu pelkästään suopein silmin. Muutoksia alkuperäiseen esitykseen ei tältä osin kuitenkaan tehty. UM:n lehdistö- ja kulttuuriosasto todettiin käytännössä parhaaksi kotiorganisaatioksi siksi, että toimintaa oli sieltä käsin hoidettu alusta lähtien. Määrärahoihin liittyvät kysymykset puhuttivat hallitusta niin, että asia saatiin lopulta ratkaistuksi vasta budjettiriihessä. Konsensus syntyi siten, että UM sai ylimääräiset toimintarahat Eurooppa-tiedotusta varten, joten ministeriö ei ajautuisi tilanteeseen, jossa sen edustustoverkoston ja henkilöstön kehittäminen joutuisivat muilta osin vaakalaudalle.

Uusi neuvottelukierros kansalaispalvelun jatkosta

Hallitus oli siis tehnyt EU-kansalaistiedottamisesta jatkopäätöksen vuoden l996 loppuun. Kun uudelleenorganisoitu toiminta toden teolla pääsi vauhtiin vuodenvaihteessa 1995-96, näytti tietenkin huonolta, että toiminta olisi päättymässä jälleen noin 12 kuukauden kuluttua. Tämän vuoksi esitykset toiminnan jatkamisesta vuoden l997 loppuun saakka ja aina Suomen puheenjohtajakauden yli vuoteen 2000 pyrittiin tekemään nopeasti.

UM:n sisäisen ja EU-tiedotusryhmän käsittelyn jälkeen asia eteni hallitukseen kuitenkin vasta 31.5.1996. Hallituksen käsittelyä varten EU-tiedotusryhmä oli ottanut myönteisen kannan toiminnan jatkamiseen aina vuoteen 2000.

Hallitukselle määräajan jatkoa vuoden 2000 loppuun perusteltiin vastaavantyyppisin argumentein kuin edellisenä vuonna.

Esityksessä korostettiin, että Eurooppa-tiedotus on Suomessa ainoa kansallisista lähtökohdista EU-asioista tiedottava taho, jonka kiinnostuksen kohde on tavallinen kansalainen. Tässä kohdin viitattiin myös tuoreimpiin mielipidemittauksiin, joissa kävi ilmi, että 74 prosenttia kansalaisista katsoi, että heillä on huonot tiedot Suomen EU-jäsenyyteen liittyvissä asioissa. Lisäksi 63 prosenttia halusi lisää tietoa EU:sta ja sen vaikutuksista. Eri jäsenmaissa huonoimmin tietoa kokivat saavansa portugalilaiset ja suomalaiset. Suomalaisista hyvin tai varsin hyvin tietoa arvioi saavansa 28 prosenttia, huonosti tai ei lainkaan 71 prosenttia.

Perusteluissa todettiin, Eurooppa-tiedotuksen välittämän EU-tiedon näkökulma ja lähtökohdat ovat kansallisia – päinvastoin kuin edustustoa/tiedotustoimistoa Suomessa ylläpitävillä EU:n instituutioilla. Kansalaistiedotus toimiikin lähellä kansalaisia avoimuusperiaatteiden mukaisesti.

EU:n suurten hankkeiden – HVK:n, EMUn ja euron sekä laajentumisen – arvioitiin vaativan tehostettua kansallista tiedottamista kansalaisille. Myös Suomen EU-puheenjohtajakauden syksyllä l999 arvioitiin olevan tiedotuksellisesti vaativa projekti kotimaassakin kuten myös kesäkuussa l999 pidettävien toisten europarlamenttivaalien.

Toiminnan äkkinäisen lopettamisen ei myöskään arvioitu olevan myönteistä kansalaismielipiteen kannalta: kansalaispalvelun keskeyttäminen saattaisi hyvinkin lisätä Suomen EU-jäsenyyteen liittyvää tyytymättömyyttä maakunnissa ja olisi varmastikin takaisku hallituksen pyrkimyksille lisätä avoimuutta EU-asioissa. Kaiken lisäksi HVK:ssa yhdeksi tärkeimmistä asiakohdista oli määritelty kansalaisten ja unionin lähentäminen. Miten olisi voitu lakkauttaa sellainen EU-tiedotusorganisaatio, joka on aidosti kansalaisia lähellä oleva, EU-tietämystä välittävä verkosto?

Perinteiseen tapaan vertauskohtia haettiin myös sekä Tanskasta että Ruotsista, joissa molemmissa EU-kansalaistiedotus oli järjestetty pysyvälle pohjalle. Ruotsissa näin tehtiin vuoden l996 alusta, Tanskassa kansalaistiedottaminen aloitettiin 20 vuotta jäsenyyden alkamisen jälkeen.

Perusteluina käytettiin tietenkin myös sitä, että kansalaiset todella käyttivät Eurooppa-tiedotuksen palveluja. Alkuvuoden l996 kontaktiluvut olivat ylittäneet 30 000 rajan, mikä merkitsi arviolta l00 000:tta palvelukontaktia vuodessa. Palveluja olivat käyttäneet kaikki ikä- ja sosiaaliryhmät.

Hallitus ei kuitenkaan ollut EU-ministerivaliokunnan kokouksessa 31.5.96 valmis esityksen mukaiseen päätökseen toiminnan jatkamisesta yli Suomen EU-puheenjohtajakauden aina vuoteen 2000 saakka ja vuonna l997 esitetyn budjetin mukaisesti. Eurooppa-ministerin esityksestä tehtiin puoltava periaatepäätös, mutta muuten asia jätettiin auki budjettineuvotteluihin. Elokuun budjettiriihessä jatkoasiasta kuitenkin päästiin yksimielisyyteen; toimintaa voitaisiin jatkaa myös vuonna l997 ja vähintään vuoteen 2000 saakka.

Toiminnan jatkuvuuden osalta tilanne on siis tasapainoittunut, mikä on tarkoittanut myös työn suunnittelun ja henkilökunnan motivoinnin ongelman väistymistä. Myös organisatorisesti kehitys on kääntynyt myönteiseen suuntaan, sillä Eurooppa-tiedotus muutettiin UM:n organisaatiossa ministeriön työjärjestyskorjauksessa projektista pysyväksi yksiköksi 1.2.1997 alkaen.

Jäsenyyden oloissa toimintaan uusia muotoja

Kun systemaattisen EU-kansalaistiedotuksen jatko Suomessa saatiin syksyllä 1995 ratkaistua, voitiin paneutua toiminnan uudelleen käynnistämiseen. Rekrytoinnit uusiin aluetiedottajien määräaikaisiin virkoihin suoritettiin alueellisesti. Uudet aluetiedottajat, joista yli puolet oli Eurooppa-tiedotuksen entisiä työntekijöitä, pääsivät aloittamaan marraskuussa 1995.

Käytännön työtä ryhdyttiin suorittamaan aiemmin hyväksi koettujen mallien pohjalta, joita on kuvattu edellisessä Pasi Natrin artikkelissa. Suurena erona entiseen oli tietenkin se, että nyt kaikilla aluetiedottajilla oli lähtökohtanaan maakuntakirjastojen tarjoama infrastruktuuri suurimpana etunaan läheisyys asiakkaisiin. Entiseen tapaan aluetiedottajan toimenkuvaan kuului kansalaispalvelupisteen ylläpito, yhteydet maakunnan kansalaisjärjestöihin, viranomaisiin, tiedotusvälineisiin ja oppilaitoksiin.

Miten sitten Eurooppa-tiedotuksen toiminta on toteutunut? Alusta lähtien ohjenuorana olleet puolueettomuus ja monipuolisuus ovat jatkuneet ja näkyvät myös toiminnan peruslinjauksena. Ennen jäsenyyttä tämä oli ehdoton toimintapolitiikka, ja näin on ollut myös jäsenyyden oloissa. Toiminnan oleellisena piirteenä on, ettei kansalaisille ole pyritty antamaan valmiita ratkaisuja, vaan heille tarjotaan mahdollisuutta laajaan tietopohjaan, jonka perusteella henkilökohtainen ratkaisu jäsenyyden kannattamisesta tai vastustamisesta tai EU-asioihin liittyvistä kiistelynaiheista on mahdollista muodostaa. Perustehtävä on ollut selkeästi monipuolisen faktatiedon välittäminen.

Normaalin toimintavuoden aikana aluetiedottajat pitävät yhteensä noin 500 luentoa mitä moninaisimmista EU-aiheista. Maakuntien tiedotusvälineille Eurooppa-tiedotus toimittaa säännöllisesti EU-aiheista materiaalia, ja toimittajien työskentelyä aluetiedottajat helpottavat hankkimalla tarvittaessa tietolähteitä. EU-tiedon lähteiden hallinta onkin ehkä aluetiedottajien yksi tärkeimmistä erikoisosaamisen alueista. Eurooppa-tiedotuksen aluetiedottajat kuuluvat Suomen parhaisiin EU-lähteiden ekspertteihin.

Myös julkaisutoiminta on ollut laajaa. Erityisesti on keskitytty helppotajuisten yleisjulkaisujen toimittamiseen. Tuotteina ovat tietosivut, kansalaisesitteet ja kirjaset. Aiheet ovat vaihdelleet kysynnän mukaan. Vuodesta l996 lähtien keskityttiin erityisesti hallitusten väliseen konferenssiin sekä EMUun. Internet-kotisivu avattiin vuoden l995 lopussa. Myös muiden tahojen EU-materiaalia on jaettu entiseen tapaan aluepalveluiden kautta, esimerkkeinä Euroopan komissio ja Vaihtoehto EU:lle.

Toiminta käynnistyi uudelleen hyvissä merkeissä. Loppukevääseen 1996 mennessä palvelukontakteja oli syntynyt 48 000. Uutena asiakasryhmänä olivat kuntien viranomaiset, joiden EU-valmiuksissa oli havaittavissa selviä puutteita. Maakuntakirjastot osoittivat olevansa erinomaisia sijaintipaikkoja.

Suosituimpien kysymysten lista alkoi vakiintua. Suurinta kiinnostusta kansalaiset osoittivat yleisiin EU:ta ja sen toimielimiä koskeviin kysymyksiin, rahoituslähteisiin sekä opiskelu- ja työntekomahdollisuuksiin muissa EU-maissa. Kymmenen suosituimman kysymyksen listalle (ns. top ten) ovat kohonneet myös Euroopan talous- ja rahaliittoa EMUa koskevat tiedustelut sekä hallitusten välistä konferenssia HVK:ta ja Euroopan parlamenttia koskevat kysymykset. Kiperiä kysymyksiä kansalaiset esittivät samaten runsaasti.

Vuoden 1996 "top ten" näytti tältä:

1. EU-yleistieto,
2. opiskelu ja työnteko muissa jäsenmaissa,
3. EMU ja ERM,
4. rahoituslähteet,
5. EU:n parlamentti,
6. yritysten tuki- ja yhteistyöohjelmat,
7. sosiaalipolitiikka ja -turva,
8. HVK,
9. ympäristö,
10. kiperät kysymykset (kaikkea maan ja taivaan väliltä).

Koko vuoden aikana asiakaskontakteja syntyi noin 100 000 ja julkaisuja jaettiin 150 000-200 000 kappaletta.

Eurooppa-tiedotus ja ensimmäiset eurovaalit

Kevään 1996 kuluessa kävi nopeasti ilmi, että syksyllä ensimmäistä kertaa järjestettävistä europarlamenttivaaleista oli tulossa monitahoinen haaste. Valmistautumista varten aluetiedottajille annettiin toimintaohjeet, joiden peruslähtökohtana oli, että toimintalinjaukset pysyvät ennallaan.

Vaalien yhteydessä Eurooppa-tiedotuksen tehtävä olisi jakaa monipuolista faktatietoa EU:sta ja Suomen jäsenyydestä sekä erityisesti tietysti myös EU:n parlamentista. Tietoa välitettäisiin kuten ennenkin äänestäjien oman päätöksenteon tueksi ja pohjamateriaaliksi. Eurooppa-tiedotus suhtautuisi tasapuolisesti kaikkiin ehdokkaisiin ja heitä asettaviin ryhmittymiin eikä näin ollen ottaisi kantaa myönteisesti tai kriittisesti EU-jäsenyyteen suhtautuvien ehdokkaiden tai ryhmittymien puolesta. Samalla päätettiin, ettei Eurooppa-tiedotus osallistuisi yksittäisten ehdokkaiden tai ryhmittymien vaalitilaisuuksiin eikä itse järjestäisi niitä. Eurooppa-tiedotuksen tunnettuutta kansalaisten parissa pyrittäisiin ennen vaaleja kohentamaan tietoiskuilla radiossa ja TV:ssa.

Eurooppa-tiedotuksen kannalta ensimmäiset europarlamenttivaalit sujuivat hyvissä merkeissä. Vaaliteemaksi ei noussut EU-tiedon saatavuus, vaan tietoa tuntui olevan riittävästi tarjolla. Vaikutti siltä, että Eurooppa-tiedotuksen aluepalvelut ja muut tiedontarjoajat pystyivät takaamaan sen, että kaikki perus- ja taustatietotarpeet, joiden pohjalta äänestäjät pystyisivät tekemään oman ratkaisunsa, olivat täytettävissä. Vaalien jälkeen näytti siltä, ettei kenenkään tarvinnut jättää äänestämättä ainakaan sen vuoksi, etteikö EU-tietoa olisi ollut saatavilla.

Eurooppa-tiedotuksen palvelujen tunnettuuden kehittämiseksi tehtiin loppujen lopuksi töitä hartiavoimin. Sekä YLEn TV-kanavilla että MTV:n aamutelevisiossa pyöri noin kuukauden ajan ennen vaaleja tietoisku Eurooppa-tiedotuksesta ja sen aluepalveluista. Lisäksi Radio Suomen alaisissa maakuntaradioissa toteutettiin tietoiskusarjat, jotka tuotettiin maakuntaradioiden ja Eurooppa-tiedotuksen aluetiedottajien yhteistyönä maakunnissa. TV-tietoiskut näki kaikkiaan 5,8 miljoonaa katsojaa.

Eurooppa-tiedotuksen osalta vaaleissa ei ilmennyt suuria ongelmia, ja vaaleista saatiin myös paljon käytännön oppia.

Kansalaisten parissa vallitsi suurta epätietoisuutta vaalitavasta. Eurooppa-tiedotukselle kanavoituneet kyselyt tästä aihepiiristä olivat runsaita koko maassa. Suurta tyytymättömyyttä ilmeni siitä, että alueilla ei ollut käytännössä omia vaalialueita. Tavallinen äänestäjä nähtävästi koki olevansa pelkkä valtakunnallinen pelinappula eikä hän voinut ymmärtää vaalilipussa ollutta lausetta "vain oman vaalialueen ehdokasta saa äänestää". Miten siis saattoi äänestää vain oman alueensa ehdokasta, kun samat ehdokkaat oli asetettu koko maahan, äänestäjä ihmetteli.

Vaalit osoittivat konkreettisesti, että kansalaisten EU-tietämyksessä on suuria puutteita. Keskeiset asiat, kuten EMU ja HVK, tunnetaan huonosti. Myös tietämys europarlamentista oli heikkoa. EU-tiedon saatavuus ei noussut ennen vaaleja tai vaalien jälkianalyysissä kiistelyn tai keskustelun kohteeksi. Ongelma ei siis ollut tiedon tarjonnassa, vaan jossakin muualla.

Eurovaalien ja toisen jäsenyysvuoden opetuksia

Vuoden l996 toiminta ja erityisesti eurovaalit antoivat eväitä kansalaistiedotuksen kehittämiselle.

Jatkossakin on muistettava, ettei EU-tietoa saa tuputtaa. Kansalaiset haluavat muodostaa itse kantansa ja EU-näkemyksensä. Tätä varten monipuolista, puolueetonta perusaineistoa on oltava runsaasti saatavilla. Tiedonjanon olisi oltava myös sisäsyntyistä, jolloin viesti menee paremmin perille ja kysyjä saa sitä tietoa, mitä on hakemassa.

Aktiiviseen perustiedottamiseen on edelleen panostettava. Kansalaispalautteesta on selkeästi havaittavissa, että pienimuotoinen kenttätyö maakunnissa on tehokasta kansalaistiedottamista ja saavuttaa sellaisia kansalaisryhmiä ja paikkakuntia, joilla muuten olisi huonot mahdollisuudet EU-tiedon hankkimiseen. Aktiivisten, tietoa eteenpäin vievien kohderyhmien, kuten esimerkiksi erilaiset kansalaisjärjestöt ja kylätoimikunnat, löytäminen on tärkeää.Voitiin myös havaita, että Eurooppa-tiedotuksen verkosto kattaa käytännössä hyvin koko maan, vaikka palvelujen käyttöaste vaihtelee paljonkin. Kansalaisten esittämään kysyntään pystyttiin vaalien alla vastaamaan hyvin. Eurooppa-tiedotuksen tunnettuuden kehittämiseen on kuitenkin panostettava jatkossakin.

Eurovaaleissa puolueet toimittivat niukasti ehdokasmateriaalia Eurooppa-tiedotuksen aluepalveluille eivätkä osanneet täyspainoisesti hyödyntää aluepalveluja jakelupisteinä. Ilmeisesti puolueet mielsivät Eurooppa-tiedotuksen niin puolueettomaksi, etteivät uskoneet monipuolisuuteen puolueettomuuden sisällä. Yhteistoimintaa on kehitettävä seuraavissa, kesäkuun 1999 vaaleissa.

Suuret EU-aiheiset yleisötilaisuudet eivät kiinnosta kansalaisia. Esimerkkinä tästä käyvät Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston järjestämät vaalitilaisuudet, joihin saapui hädintuskin kourallinen ihmisiä puolueiden ja ryhmittymien työntekijöiden lisäksi. Kansalaiset haluavat kohdata paneelikeskustelijat TV-ruudun välityksellä.

Internet-tiedottaminen ja -tiedonhaku on toistaiseksi vielä marginaalista. Internetin osuus korostuu jatkossa kuitenkin hyvin voimakkaasti.

Eurooppa-tiedotuksen aluetiedottajien EU-koulutusta on jatkettava entistäkin paremman kansalaispalvelun takaamiseksi. Tämä koskee erityisesti EMU-tiedotuksen kehittämistä.

Unioni lähemmäksi kansalaista

EU-yhteyksissä on puhuttu paljon siitä, että unionista olisi tehtävä avoimempi ja ymmärrettävämpi.

Eurooppa-tiedotuksessa on alusta lähtien ymmärretty, ettei tämä tehtävä ole helppo. Usein puhutaan niin vaikeaselkoisista ja monitahoisista asioista, että ne eivät yksinkertaisesti avaudu hyvänkään yleissivistyksen omaaville ihmisille. EU-tietoa on saatavilla paljon ja eri lähteistä, mutta esimerkiksi tiedotusvälineiden kautta saatavan informaation tehokas hyödyntäminen edellyttää hyviä EU-perustietoja sekä riippuvuussuhteiden laajaa ymmärtämistä. Nykyään reilusti yli kolme neljäsosaa suomalaisista arvioi, että heillä on huonot tiedot EU:sta. Vielä keväällä l992 kaksi kolmesta suomalaisesta katsoi tuntevansa EU-jäsenyyteen liittyviä asioita joko erittäin tai melko hyvin. Lisää tietoa kaipaa gallup-tutkimusten mukaan 63 prosenttia kansalaisista.

Onko Eurooppa-tiedotus sitten epäonnistunut tehtävässään, koska epätietoisuus ihmisten parissa on noussut? Näin en suostu uskomaan. Voidaan paremminkin pohtia tilannetta, joka vallitsisi ilman toimivaa valtakunnallista EU-kansalaispalvelua. Luvut ja valitus tietopalvelujen saatavuuden puutteesta olisivat varmaankin karmeita.

Eurooppa-tiedotus on pian viiden olemassaolovuotensa ajan pyrkinyt välittämään EU-tietoa helppotajuisessa muodossa. Aluetiedottajiemme kautta olemme kokeneet olevamme aidosti kansalaisia lähellä oleva organisaatio. Maakuntien kautta tavalliset kansalaiset ovat parhaiten tavoitettavissa Euroopan unioniin liittyviin, usein alueellisesti painottuviin huolenaiheisiin vastaamiseksi.

Jäsenyyden kaksi ensimmäistä vuotta osoittivat selkeästi, että suomalaisten Euroopan unioniin liittyvistä tiedontarpeista on huolehdittava myös kansallisesti. Tehokasta kansalaistiedottamista ei tule jättää ainoastaan EU:n toimielinten varaan, koska silloin kansalliset näkökulmat ja painotukset usein jäävät toisarvoiseen asemaan, EU:n yleisen intressin varjoon.

Eurooppa-tiedotuksen toiminta ei jäänyt lyhytaikaiseksi, kuten vielä loppuvuodesta l994 pelättiin. Hallitus on varmasti tehnyt oikean ratkaisun jatkaessaan EU-kansalaistiedottamista myös jäsenyyden oloissa.

Eurooppa-tiedotus on pyrkinyt toiminnassaan aktiiviseen ja monipuoliseen otteeseen. Kansalaisilla on joka päivä omaehtoisesti mahdollisuus ottaa meihin yhteyttä kaikilla mahdollisilla ja mahdottomillakin EU-tiedusteluillaan. Palvelumme ei ole ollut päivittäisistä uutisaiheista kiinni, ja olemme pystyneet auttamaan niin aloittelijaa kuin eksperttiä. Ylläpitämällä helposti tavoitettavaa, maakunnat kattavaa EU-kansalaispalvelua olemme omalta osaltamme pyrkineet mahdollistamaan, että suomalaisilla olisi paremmat edellytykset ymmärtää, mistä Suomen EU- jäsenyydessä on kyse.