Suoraan sisältöön

Eurooppa-tiedotus

Eurooppa-tiedotus

Apunavigaatio

Päänavigaatio

EU-vaalit-tiedotuskierros Lahdessa 26.4.2009

EP-vaalit-tiedotuskierroksen logo

Keskustelutilaisuus EU-vaaleista! Mistä asioista parlamentti päättää, mitä sen toimivaltaan kuuluu? Millainen on hyvä meppi? Miksi äänestäisin?

Tervetuloa kysymään ja keskustelemaan Lahden matkustajasatamaan, Vellamo-laivaan sunnuntaina 26.4. klo 13.00 alkaen. Tilaisuudessa alustavat Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen ja kansanedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan pj. Jouko Skinnari. Tapahtuma järjestetään Mahdollisuuksien tori -tapahtuman yhteydessä.

Euroopan parlamentin vaalit pidetään Suomessa sunnuntaina 7.6.2009. Ennakkoäänestysaika kotimaassa on 27.5.–2.6.2009 ja ulkomailla 27.–30.5.2009. Tulevissa vaaleissa Euroopan parlamenttiin valitaan Suomesta 13 jäsentä vaalikaudeksi 2009–2014. Ehdolle voivat asettua kaikki Suomen tai muun EU-maan kansalaiset, joilla on vaaleissa äänioikeus. Kukin puolue voi asettaa enintään 20 ehdokasta. Suomessa ehdokasasettelu päättyy 28. huhtikuuta.

Euroopan parlamentti on ainoa unionin toimielin, jonka kansalaiset valitsevat suorilla vaaleilla.

Lisätietoja: Päijät-Hämeen Eurooppatiedotus, aluetiedottaja Helena Kiiskinen, p. 010 3456 570, gsm 040 510 7520, sp. helena.kiiskinen@formin.fi

Tapahtuman ajankohta
26.4.2009 klo 13:00 - 14:30

Paikka
Lahden matkustajasatama, Vellamo-laiva

Järjestäjä
Päijät-Hämeen Eurooppatiedotus

Linkit ja liitteet
Ohjelma, Lahti 26.4.2009

TulostaLähetä

Päivitetty 6.4.2009

Jaa kirjanmerkki Jaa kirjanmerkki

© EurooppatiedotusUlkoasiainministeriöPL 481, 00023 ValtioneuvostoPuh. 010 345 6700 Tietoa verkkopalvelusta