Tapahtumat

"Katso Romania" -valokuvanäyttely Joensuussa

Pohjois-Karjalan Eurooppatiedotus tuo Joensuun kaupunginkirjastolle valokuvaaja Hannu Piiraisen valokuvanäyttelyn "Katso Romania" 2.-12.5.2012. Valokuvanäyttely välittää vaikutelmia Malin Romanikylästä.

Kuva: Hannu Piirainen
Keittiö
Simina
Kuva: Hannu Piirainen


Euroopan Romaniväestöön arvioidaan kuuluvan 10 -12 miljoonaa ihmistä. Se on maanosamme suurin etninen vähemmistö, jonka jäseniä elää Euroopan unionin kaikissa jäsenvaltioissa. Romanien asemaa uhkaa köyhyys, työttömyys, stereotypiat ja ennakkoluulot.

Romanikerjäläiset ovat olleet useissa Euroopan maissa uutisoinnin aihe ja mielipiteitä ja keskustelua on paljon. Kerjäläinen kadulla on viesti toisesta maailmasta mutta mistä se oikeastaan kertoo? -Ajatellessani sitä kysymyksiä nousi esiin enemmän, kuin vastauksia kertoo Hannu Piirainen

Kuvausprojektin tavoitteena oli vierailla Romaniassa, tutustua paikalliseen kylään ja kuunnella ihmisten tarinoita.

Näyttelyssä on kuvallisia tunnelmia pienestä Malin kylästä. Ensinäkemältä paikka on syrjäinen ja tiivis yhteisö kaukana kaikesta. Kylän asukkaita kohdatessa välittyi toisenlainenkin kuva. Kansainvälisiäkin yhteyksiä löytyi paljon.

Tapahtuman ajankohta
2.5.2012 klo 12:00 - 12.5.2012 klo 14:30

Paikka
Joensuun kaupunginkirjasto, Muikku-sali

Järjestäjä
Pohjois-Karjalan Eurooppatiedotus

Katuosoite
Koskikatu 25

Päivitetty 20.4.2012