Euroopan unionin jäsenvaltiona Suomi osallistuu täysivaltaisesti EU:n päätöksentekoon. Valtioneuvosto päättää EU:ssa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä.
Suomen perustuslain mukaan valtioneuvoston toimivalta EU-asioissa ulottuu kaikille toimialoille, myös yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Poikkeuksia ovat EU:n perustamissopimusten muuttaminen ja EU:n piirissä tehtävien, jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvien kansainvälisten sopimusten hyväksyminen ja voimaansaattaminen. Näiltä osin noudatetaan periaatetta, että Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
EU-asioiden käsittelyä varten on luotu yhteensovittamisjärjestelmä, johon kuuluvat ministeriöt, EU-ministerivaliokunta, EU-asioiden komitea ja sen asettamat EU-jaostot. Valtioneuvoston EU-sihteeristö puolestaan toimii EU-ministerivaliokunnan ja EU-asioiden komitean sihteeristönä. Myös Suomen EU-edustusto Brysselissä on keskeisessä asemassa valmistelutyössä.
Poliittisen tason EU-linjaukset tehdään EU-ministerivaliokunnassa. Se kokoontuu viikoittain käsittelemään merkittävimmät EU-asiat. Valiokunnassa sovitaan muun muassa Suomen toimintalinjat Euroopan unionin neuvoston virallisiin ja epävirallisiin kokouksiin.
EU-asioiden yhteensovittavana elimenä toimii EU-asioiden komitea. Se käsittelee laajakantoisia ja useita ministeriöitä koskevia EU-asioita tai asioita, joista ei ole päästy yksimielisyyteen. Lisäksi komitea käsittelee tuomioistuin- ja valvonta-asioita sekä nimittää Euroopan unionin toimielimiin lähetettävät kansalliset asiantuntijat.
Komiteassa ovat edustettuina ministeriöt, valtioneuvoston kanslia, tasavallan presidentin kanslia, oikeuskanslerin virasto, Suomen Pankki ja Ahvenanmaan maakuntahallitus. Ministeriöitä edustavat yleensä kansliapäälliköt tai heidän sijaisensa. EU-asioiden komitean puheenjohtajana on EU-asioiden valtiosihteeri.
Valmistelua varten on asetettu sektorikohtaisia jaostoja, joissa tapahtuu EU-asioiden virkamiesvalmistelu. Jaostoja on tällä hetkellä 34. Jaostojen puheenjohtajat ja sihteerit ovat vastuuministeriöiden virkamiehiä.
Jaostot kokoontuvat suppeassa tai laajassa kokoonpanossa. Suppeassa on edustettuina ministeriöitä ja keskusvirastoja, laajassa kokoonpanossa on mukana myös etujärjestöjen ja muiden intressitahojen edustajia.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö vastaa EU-asioiden yhteensovittamisesta Suomessa. Se toimii sekä EU-ministerivaliokunnan sihteeristönä että EU-asioiden komitean puheenjohtajana ja sihteeristönä. EU-sihteeristö on myös edustettuna kaikissa valmistelujaostoissa.
EU-sihteeristön tehtäviin kuuluvat lisäksi Eurooppa-neuvoston kokousten valmistelut ja Euroopan unionin yleisen kehittämisen kysymykset. Se antaa yhteistyössä ministeriöiden kanssa toimintaohjeet Suomen EU-edustuston edustajille Brysselissä.
Suomen eduskunnalla on vahva rooli EU:n päätöksenteossa verrattuna moneen muuhun unionin jäsenmaahan. Suomen perustuslain mukaan hallituksen on annettava eduskunnalle tietoja asioiden valmistelusta EU:ssa. Hallituksen on myös kuultava eduskuntaa unionissa käsiteltävissä ehdotuksissa sekä perusteltava eduskunnalle hallituksen toimintalinja eri EU-asioissa.
Eduskunnan suuri valiokunta käsittelee kaikki EU-asiat, ja erikoisvaliokunnat antavat sille lausuntoja. Unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvat asiat käsitellään ulkoasiainvaliokunnassa.
Ahvenanmaan maakuntahallituksen osallistumiseen ja tiedonsaantiin kiinnitetään valmistelussa erityistä huomiota. Ahvenanmaan maakuntahallituksen puheenjohtajalla on oikeus tulla kuulluksi EU-ministerivaliokunnassa silloin, kun asia kuuluu Ahvenanmaan maakunnan toimivaltaan tai on muutoin maakunnalle erityisen tärkeä.
© Eurooppatiedotus • Ulkoasiainministeriö • PL 482, 00023 Valtioneuvosto • Puh. 010 345 6700 • Tietoa verkkopalvelusta